Ajankohtaista

Ajankohtaiset uutiset, tiedotteet ja kuulumiset


SSR:n rakentamat XXL- ja Gigantti-tavaratalot Porissa ranskalaisen Corumin omistukseen

Porissa marraskuun puolivälissä ovensa avanneiden XXL- ja Gigantti-tavaratalojen kiinteistö siirtyy ranskalaisen sijoitusyhtiö Corum AM:n omistukseen. XXL ja Gigantti ovat kohteessa vuokralla pitkäaikaisilla sopimuksilla. Horninkadun kohteen kehityksestä sekä rakentamisesta vastasi SSR Länsi-Suomi Oy.

Pohjoismaisille markkinoille tähyävän Corumin neuvonantajana ja välittäjänä on hankkeessa toiminut ruotsalainen kiinteistösijoitusyhtiö Renger Investment Management (RIM), joka on toteuttanut viimeisen vuoden aikana vastaavia hankkeita noin 100 miljoonan euron arvosta.

”Porin kohde oli ensimmäinen sijoituksemme Pohjoismaihin ja olemme erittäin tyytyväisiä SSR Groupin toteutukseen, sekä yhteistyöhön RIMin kanssa. Investoimme tänä vuonna Euroopassa 350 miljoonan euron arvosta ja ensi vuonna suunnittelemme kasvattavamme investointeja entisestään. Varsinkin Pohjoismaat kiinnostavat meitä”, sanoo Corumin sijoitusjohtaja Philippe Cervesi.

SSR Groupille hanke oli hieno avaus kansainvälisille kiinteistösijoitusmarkkinoille. ”Olemme ylpeitä, että löysimme pitkäaikaisiksi vuokralaisiksi Gigantin ja XXL-ketjun. Kansainvälisen pääoman saaminen projekteihimme on hyvä tuki vahvalle ja nopealle kasvullemme,” toteaa SSR Groupin toimitusjohtaja Arto Kukkonen.

Yhteistyö Corumin kanssa täydentää hyvin RIM:n kiinteistösijoitustoimintaa Pohjoismaissa. ”Olemme vastaisuudessakin mielellämme mukana etsimässä sijoituskohteita Corumin kanssa. Yhteistyö noudattaa hyvin strategiaamme, jossa painopisteemme on pohjoismaisilla kiinteistösijoitusmarkkinoilla. Tunnettuna sekä vakavaraisena toimijana Corum täyttää sijoituskriteerimme erinomaisesti,” sanoo RIM:n toimitusjohtaja David Renger.


Lisätietoja

Arto Kukkonen
Toimitusjohtaja, SSR Group
+358 44 016 9088
[email protected]

David Renger
Toimitusjohtaja, Renger Investment Management
+46 70 919 8920
[email protected]


SSR Group

SSR Group on asunto-, toimitila-, infrastruktuuri- ja korjausrakentamiseen erikoistunut valtakunnallinen rakennuskonserni, jonka kotipaikka on Lahti. Alkujaan Salpausselän Rakentajat Oy:n nimellä toiminut yhtiö laajeni vuonna 2015 SSR Group -konserniksi, jonka alle kuuluu tänä päivänä kahdeksan alueellista tytäryhtiötä.

www.ssrgroup.fi


Renger Investment Management

RIM on kiinteistösijoitus ja –kehitysyhtiö joka toimii Pohjoismaiden kiinteistömarkkinoilla. Yhtiöllä on laaja kokemus pohjoimaisista kiinteistömarkkinoista ja se investoi sekä neuvoo pohjoismaisia ja kansainvälisiä kiinteistösijoittajia. Viimeisen 12 kuukauden aikana yhtiö on yhdessä asiakkaidensa kanssa toteuttanut kiinteistösijoituksia Pohjoismaissa 100 miljoonan euron arvosta.

www.rengerim.se


Corum AM

Corum on ranskalainen sijoitusyhtiö, jolla on sijoituksia 11 Euroopan maassa 1,5 miljardin euron arvosta. Corumin tavoitteena on tulevina vuosina jatkaa investointeja Euroopassa kaikkiin potentiaalisiin sijoituskohteisiin.

www.corum.fr

Scroll Up